Korroosioasteen määrittäminen hunajakennosydänmateriaaleissa riippuu korroosion tyypistä, sijainnista ja materiaalista. Tässä on erittely tietystä menetelmistä
Pintakorroosio: Alumiinissa on pistesyöpymiä, valkoisia täpliä tai hilseilyä; aramidikennot tummenevat ja muuttuvat hauraiksi.
Sähkökemiallinen korroosio: Vakavin, kun alumiinikennot ovat kosketuksissa hiilikuitulevyjen kanssa, mikä ilmenee korroosiokuopina tai elektrolyyttijälkinä kennokennoissa.
Rajapinnan korroosio: esiintyy ydinmateriaalin ja paneelin välisessä sidoskohdassa, mikä johtaa delaminaatioon ja rakkuloitumiseen, mikä on yleinen syy rakenteellisiin vaurioihin.
Silmämääräinen tarkastus: Tarkkaile värimuutoksia, hometta, rakkuloita tai jauhemaisia aineita.
Mittausmittaus: Mittaa paksuus jarrusatulilla ja vertaa sitä alkuperäiseen arvoon puristusmuodonmuutoksen määrittämiseksi.
Iskutesti: Kuuntele äänen muutoksia; ontot tai tylsät äänet voivat viitata sisäiseen korroosioon tai delaminaatioon.
-Tuhoamaton testaus: Ultraääni-C--skannaus tai röntgensädevirheiden havaitseminen voi paikantaa tarkasti korroosion laajuuden ja syvyyden.
Laboratorioanalyysi: Korroosionopeus mitattiin gravimetrisellä menetelmällä, ja oksidikalvon poikkileikkaus{0}}tarkastettiin pyyhkäisyelektronimikroskoopilla.
Materiaalien ero
Alumiininen hunajakenno: herkkä pistesyöpymiselle ja sähkökemialliselle korroosiolle; kiinnitä huomiota huokosten reunojen korroosiokuoppiin.
Aramid Honeycomb: Kestää kemiallista korroosiota, mutta kuidut voivat haurastua ultraviolettisäteilyn tai kosteuden vaikutuksesta.
Paperi Hunajakenno: Alttiin kosteudelle; korroosio ilmenee homeen kasvuna ja lujuuden heikkenemisenä.